Seuraa Tamro Oyj

Puheenvuoro: Isommat hartiat yhdessä

Blogikirjoitus   •   Loka 26, 2018 15:28 EEST

Riitta Heiskanen, Liiketoiminnan kehittämispäälliikkö ja Kai Kaasalainen, Toimitusjohtaja

Tamro rakentaa yhdessä suomalaisten apteekkareiden kanssa itsenäisten apteekkien ketjua, joka panostaa kokonaisvaltaisesti terveyteen ja hyvinvointiin sekä huippuluokan asiakaskokemukseen.

Lähdetään liikkeelle tosiasioista. Kilpailu kiristyy, markkinoille on uusia tulijoita, päivittäistavara­kauppa hakee voimakkaasti uutta roolia ja apteekkilainsäädännön muut­tamiseen on paineita. Jo nykyinen halli­tus ilmoitti uudistavansa apteekkitoimin­taa, ja ehdotukset apteekkeja koskevista muutoksista ovat lokakuussa lausuntokierroksella. On myös selvää, että ap­teekkisääntely on vahvasti esillä tulevien eduskuntavaalien teemoissa ja seuraa­valla hallituskaudella.

Tamro on käynyt apteekkareiden kans­sa viime vuosien aikana paljon keskuste­lua siitä, miten yksityiset apteekit voivat varmistaa kilpailukykynsä muuttuvassa markkinassa ja kiristyvässä kilpailussa.

– Haasteena on myös mittakaavaedun saavuttaminen, sillä yksittäisillä ap­teekeilla on rajalliset resurssit uuden kehittämiseen ja investointeihin. Jotta saataisiin isommat hartiat ja otettua mittavia kehitysaskeleita, on syntynyt idea, että tehdään yhdessä, toteaa Tamron toimitusjohtaja Kai Kaasalainen.

Tukena yhteistyömallin rakentamisessa on Tamron ja tämän emoyhtiö PHOENIXin vankka kokemus apteekkiyhteistyö­konsepteista. Yhteistyöstä syntyy uusi yhteisyritys, apteekkiketju, joka pystyy vastaamaan proaktiivisesti kilpailun tuomiin haasteisiin ja kuluttajien muut­tuviin tarpeisiin. Ketjun ideana on tukea proviisoriomisteisen apteekin kilpailuky­kyä myös mahdollisessa lainsäädännön muutoksessa.

Uudessa yhtiössä osakkaina ovat Tamron lisäksi mukaan tulevat apteekit. Mukaan voi hakeutua osakkaaksi tai vaihtoehtoisesti ketjun jäseneksi ilman omistusta. Kaasalaisen mukaan apteekka­reiden lisäksi tällaisesta konseptista ovat kiinnostuneita myös muut terveyden­huoltoalan toimijat.

– Konseptin perustaa on jo yhdessä kuvattu ja suunniteltu, mutta kehitystyö jatkuu. Erityisesti alkuvaiheessa uudistus­haluisilla apteekeilla on hieno mahdol­lisuus tulla mukaan kehittämään. Tämä on apteekeille tehokas tapa olla hereillä ja valmistautua tulevaisuuteen, toteaa liiketoiminnan kehittämispäällikkö Riitta Heiskanen.

Apteekkiin myös terveenä

Tamron teettämien tutkimusten mukaan kuluttajat toivovat, että terveyden ja hy­vinvoinnin tarpeissa ei tarvitsisi juosta monessa eri paikassa, vaan palvelut saisi nopeasti ja läheltä, mielellään ilman lä­hetteitä ja jonottamisia.

Heiskanen ja Kaasalainen näkevät ap­teekin tulevaisuuden myös terveyden ja hyvinvoinnin lähipalvelupisteenä. Paitsi että palvelu- ja tuotevalikoima monipuo­listuu, apteekki on jatkossa ennen kaikkea paikka, jonne kuluttajan on helppo tulla myös silloin, kun on täysin terve.

– Kaikki rakentuu apteekkien raudanlujalle farmaseuttiselle osaamiselle ihmi­sen hoitamisesta, mutta asiakaskokemus ja monikanavainen palvelu nousevat yhä suurempaan rooliin, toteaa Heiskanen.

Kuluttajan näkökulmasta suunnitteilla oleva ”tulevaisuuden apteekki” helpot­taa arkea ja on luotettava toimija, josta palvelut saa saman katon alta. Potilaan hoitopolun eri vaiheisiin tullaan kiinnittä­mään yhä enemmän huomiota. Resepti­lääkkeiden ja itsehoitotuotteiden lisäksi apteekista voi saada erilaisia matalan kynnyksen terveyspalveluita, geenitestejä tai vaikkapa ravitsemus- ja liikuntaneu­vontaa.

Apteekkien erilaisuus ja asiakaskunta on otettava huomioon, ja ketjun sisällä muun muassa palvelutarjonnassa tulee olemaan erilaisia tasoja.

– Kuluttajien arvostus apteekkien korkeaan osaamiseen ja luotettavaan asiakaspalveluun on erinomainen pohja ketjun yhteiselle rakentamiselle, toteaa Kaasalainen.

Yhteisiä panostuksia

Kaiken osaamisen ei tarvitse tulla aptee­keista, vaan uudet palvelut voidaan to­teuttaa myös ketjun yhteisillä resursseilla. Osa asiakkaalle näkyvistä palveluista tul­laan toteuttamaan digitaalisesti ja etäpal­veluina. Tällainen palveluiden kehitys vaatii mittavia panostuksia. Yhteisvoimin toteutukseen päästään pienemmillä kus­tannuksilla, ja saadaan aikaan suurempi vaikuttavuus.

– Jos halutaan luoda esimerkiksi maan johtava terveysalan nettikauppa, puhutaan valtavista panostuksista, toteaa Kaasalainen.

Kaasalaisen mukaan ketju antaa apteekeille mahdollisuuden erottautuatulevaisuuden kilpailijoista. Ketjun liiketoiminnalliset hyödyt näkyvät investointien lisäksi ennen kaikkea siinä, että apteekkien arjen kustannuksista saadaan merkittävä siivu pois. Kun ketjun apteekkikonsepti tulee kuluttajalle tutuk­si, syntyy sitoutumista ja myynti kasvaa. Yhteiseen ketjuun on mahdollista palkata myös markkinoiden parhaat kyvyt.

– Ilman muuta uskomme, että on innos­tavaa myös henkilökunnalle työskennellä apteekissa, jota kuluttajat pitävät ykkö­senä Suomen markkinoilla, Kaasalainen sanoo.

Uuden kulttuurin luomista

Itsekin proviisorina toiminut Riitta Heis­kanen korostaa, että nyt on tarkoitus luoda uudenlaista yhdessä tekemisen kulttuuria ja vahvistaa toimialan imagoa entisestään kuluttajien suuntaan.

– Arvostamme valtavasti apteekkien osaamista ja tekemistä, ja Tamro ja muut yhteistyökumppanit tuovat tähän oman osaamisensa. Yhteisin voimin voimme mennä vielä lähemmäs kuluttajaa ja tarjota jotakin sellaista, mitä ei kuluttaja välttämättä osaa vielä edes pyytää, toteaa Heiskanen.

Kaasalainen muistuttaa, että nyt ha­lutaan paitsi luoda markkinoille uuden­laista kannattavaa liiketoimintaa myös tuottaa yhteiskunnallista vaikutusta, eli suomalaisille terveyttä.

Tavoitteena Suomen johtava apteekkiketju

Tavoitteena on luoda viiden vuoden sisällä Suomen johtava apteekkiketju.

Uusi syntyvä ketju jatkaa syksyn aikana neuvotteluita ha­lukkaiden apteekkien kanssa ja kartoittaa sopivia kumppaneita. Alkuvaiheessa mukaan tulevat apteekit pääsevät tärkeään vaikuttajan rooliin.

– Toiveemme on, että mukaan lähtee kehityshenkisiä apteek­kareita, jotka uskovat, että markkinoilla voidaan tehdä asioita oma-aloitteisesti ennen lainsäädännön muutosta, sanoo Tamron toimitusjohtaja Kai Kaasalainen.

Kyse on jatkuvasti kehittyvästä ja uudistuvasta konseptista.

– Koottuna on jo pitkä lista innostavia asioita, joita apteekkareiden kanssa tullaan käsittelemään ja valitsemaan kulloisetkin seuraavat kehitysas­keleet. Luvassa on myös aivan uusia avauksia palveluiden ja tuotteiden suhteen. Päätökset tehdään yhdessä, Kaasalainen vakuuttaa.

Kaasalainen korostaa, että Tamron palvelut jatkuvat entisel­lään kaikille apteekeille, olivat ne sitten uuden syntyvän ketjun jäseniä tai sen ulkopuolella. Uusi apteekkiketju on Tamrosta täysin erillinen yritys, jolla on oma, yhdessä apteekkareiden kanssa asetettu johto, ja joka erikoistuu tuomaan jäsenilleen uutta kilpailukykyä.

– Haluamme palvella asiakkai­tamme parhaalla mahdollisella tavalla. Parhaillaan on käynnissä isoja kehityshankkeita myös uu­den ketjun ulkopuolella, toteaa Kaasalainen.

Artikkeli on julkaistu Tampuriini 5/2018 lehdessä.

Teksti: Sini Sarvanne

Kuvat: Laura Oja

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy