Seuraa Tamro Oyj

Teknologia iäkkäiden hyödyksi: Yleistyvä lääkkeiden koneellinen annosjakelu säästää terveydenhuollon resursseja

Lehdistötiedote   •   Syys 28, 2017 10:33 EEST

Teknologioiden hyödyntäminen on keskeistä sote-palveluissa tavoiteltavien kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Lääkkeiden koneellinen annosjakelu tuo laatua ja säästöjä erityisesti vanhuspalveluihin, ja toteuttaa samalla hallituksen kärkihankkeen tavoitetta ikäihmisten kotihoidon ja omaishoidon kehittämisestä.

Annosjakelupalvelun asiakas saa lääkkeensä kahdeksi viikoksi kerrallaan, valmiiksi annosteltuna. Automaatio lisää lääkehoidon turvallisuutta, sillä koneellinen jakelu on käytännössä virheetöntä.

Hoitohenkilökunnalta vapautuu aikaa hoitotyöhön, kun aika ei kulu lääkkeiden jakamiseen käsin. Asiakas maksaa vain palvelusta ja jaetuista lääkkeistä. Samalla lääkehävikki vähenee: lääkityksen lopetuksen tai vaihdon yhteydessä asiakkaalle ei jää turhia lääkepakkauksia. Tällä on yhteiskunnallisesti suuri merkitys, sillä käyttämättömiä lääkkeitä hävitetään Suomessa vuosittain noin 100 miljoonan euron edestä*.

Annosjakeluasiakkaan lääkehoito tarkistetaan säännöllisesti

Jo noin 18 600 suomalaiselle lääkkeitä annosteleva Pharmac Finland muutti toukokuussa kansainväliselläkin mittapuulla tarkasteltuna edistyksellisiin tuotantotiloihin. Tamron ja yksityisten apteekkareiden omistama kasvuyritys ennakoi koneellisen annosjakelun lisääntyvän. Suuntaa näyttää kehitys muualla Euroopassa. Investoinneilla tuotannon robotiikkaan on nyt varauduttu tulevaisuuteen.

”Lääkkeiden koneellista annosjakelupalvelua käyttävät jo julkinen terveydenhuolto, hoivakodit ja yksityiset kuluttajat, mutta palvelusta hyötyisi huomattavasti nykyistä laajempi käyttäjäkunta. Moni suomalainen miettii keinoja ikääntyvien omaistensa hoidon ja itsenäisen kotona asumisen turvaamiseen”, Pharmac Finland Oy:n toimitusjohtaja Karoliina Kaijasilta-Järvenpää kertoo.

”Annosjakelupalvelun asiakkaan lääkehoito tarkistetaan säännöllisesti, jolloin turhat lääkitykset tai yhteisvaikutukset saadaan karsittua. Oikeat lääkkeet tulee otettua oikeassa järjestyksessä, kun ne on pakattu selkeästi merkittyihin annospusseihin”,
tiivistää Kaijasilta-Järvenpää.

Viisi faktaa

  • Yli 95 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä suomalaisista käyttää Kelan korvaamia lääkkeitä**.
  • Lääkkeiden annosjakelua käyttää Suomessa tällä hetkellä arviolta 39 500 henkilöä.
  • Ruotsissa lääkkeiden annosjakelun piirissä on lähes 200 000 henkilöä, Hollannissa yli 550 000.
  • Pharmac Finland Oy:n kyselytutkimuksessa mukana olleista lähi-, perus- ja sairaanhoitajista yli 80% kertoi koneellisen lääkejakelun vapauttavan aikaa hoitotyöhön. Tutkimukseen vastasi v. 2016 yhteensä 1 353 lähi-, perus- ja sairaanhoitajaa***.
  • Tietoa lääkejakelupalvelun aloittamisesta saa apteekista tai verkossa www.oma-annos.fi

    * Apteekkariliitto 2016
    ** Fimea, Kela: Suomen lääketilasto 2015
    *** Pharmac Finland Oy:n kyselytutkimus

Lisätiedot
Karoliina Kaijasilta-Järvenpää, toimitusjohtaja Pharmac Finland, karoliina.kaijasilta-jarvenpaa@pharmac.fi 040 621 1409

Pharmac Finland Oy on Tamron ja yksityisten apteekkareiden omistama, vuonna 2008 perustettu lääkkeiden koneellista annosjakelupalvelua apteekeille ja apteekkien kautta hoiva- ja palveluasumisen yksiköille sekä yksittäisille asiakkaille tuottava yritys. Pharmac Finlandilla on koko maan kattava yhteistyöapteekkien verkosto, ja asiakkaina lähes 50 % koneellista annosjakelua tarjoavista apteekeista. Pharmac Finland toimittaa valmiiksi annosteltuja lääkkeitä noin 18 600 suomalaiselle. Yritys toimii maailmanlaajuisesti edistyksellisissä tuotantotiloissa Vantaalla, ja työllistää noin 50 henkilöä. Liikevaihto on noin 13,5 miljoonaa euroa.
www.oma-annos.fi

Tamro Oyj

Tamro on Suomen johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija sekä palveluntarjoaja. Huolehdimme lääkkeet ja terveystuotteet laadukkaasti ja turvallisesti kuluttajien saataville kaikkialle Suomessa.

Tamro on yhdistäjä, joka nivoo terveystoimialan eri toimijat yhteen ja luo pohjan terveystoimialan yhteiselle kehitykselle. Kehitämme suomalaista terveydenhuoltoa ja suomalaisten hyvinvointia tarmolla ja sydämellä. Tamro Oyj kuuluu PHOENIX-konserniin, joka on Euroopan johtava terveystoimialan palveluiden tuottaja.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti