Seuraa Tamro Oyj

Edelläkävijä: Kohtaavatko hoivateknologia ja hyvä elämä?

Blogikirjoitus   •   Touko 23, 2019 08:52 EEST

Millaista on hyvä ja hyveellinen elämä? Aristoteleelle nämä kaksi asiaa olivat eriteltyjä kokonaisuuksia. Hyviä tekoja ihminen pystyi suorittamaan yksittäisinä tekoina, kun taas hyveellinen elämä oli koko ihmisen elämänmittaisen matkan toiminnan ohjenuora. Entä millainen on hyveellinen yhteiskunta?

John Rawls on arvostettu oikeudenmukaisuusteorian tutkija, jonka teoria menee tiivistettynä näin: Otetaan joukko henkilöitä päättämään, minkälaisten periaatteiden mukaan heidän yhteiskuntansa tulisi toimia. Heidän on yritettävä rakentaa sellaiset periaatteet, jotka mahdollistavat kaikille hyvän elämän, olipa se missä olosuhteissa hyvänsä. Millaisiin johtopäätöksiin joukko päätyy? Ensinnäkin, jokaisella henkilöllä tulee olla oikeus mahdollisimman suuriin perusvapauksiin. Toisen johtopäätöksen mukaan yhteiskunnalliset ja taloudelliset eriarvoisuudet on järjestettävä siten, että yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat hyötyvät niistä.

Ei kuulosta kovin kohtuuttomalta?

Millaista hoitoa ja turvaa me suomalaiset tarjoamme heikoimmassa asemassa oleville ja eniten apua tarvitseville? Vaalikeväänä keskustelu on käynyt kuumana esimerkiksi hoitajamitoituksesta. Tosiasia lienee, että merkitsemme me millaisen hoitajasuhteen tahansa lakiin, se ei tule koskaan täyttymään, koska meillä ei ole Suomessa yksinkertaisesti tarpeeksi käsipareja sitä mitoitusta täyttämään. Kokonaan toinen kysymys on, miten se saadaan järjestettyä taloudellisesti mielekkäällä tavalla.

Erikoissairaanhoitoa on jo virtaviivaistettu, on investoitu teknologiaan ja saatu myös säästöjä aikaiseksi. Koti- ja laitoshoidossa teknologian ja tiedolla johtamisen hyödyt ovat kuitenkin suurilta osin vielä hyödyntämättä. Tarjolla on paljon pirstaleisia ratkaisuja, ja tietovirrat uivat omissa järjestelmissään hajanaisesti vailla kokonaisnäkymää. Tästä kärsii niin kuntayhtymän hoivaorganisaatio kuin kotona tai laitoksessa asuva asiakaskin.

Koen suurta ylpeyttä, kun pystyn työssäni tuomaan ratkaisuja tähän ongelmaan. Tamrona haluamme muuttaa kotihoidon toteuttamisen mallia Suomessa. Innovatiivinen teknologia ja palvelualustamme tarjoavat asiakkaalle oikea-aikaisen lääkityksen (kotiin sijoitettava lääkerobotti), turvaa etämonitoroimalla elämää kotona 24/7 sekä ajantasaiset yhteyskanavat, joilla joko asiakas tai hoivayksikkö voivat tavoittaa toisensa. Robotti ei ole pelkkä kotelo, joka jakaa lääkkeitä. Se on asiakkaan turvasatama, joka keskustelee muistuttamalla taksin saapumisesta, ja alati tutkii voiko asiakas hyvin. Se on turva hädän keskellä, ja voi tarvittaessa soittaa vaikka ambulanssin.

Tarjoan työssäni suomalaisten vanhusten ja muiden tukea tarvitsevien arkeen ratkaisuja, joilla voidaan toteuttaa hyveellistä elämää yhteiskunnan puolesta. Samalla hoivateknologian tuella voidaan taata vanhuksille ihmisarvoinen elämä omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Tässä on minulla mahdollisuus toteuttaa myös omaa hyveellistä elämääni.

Juho Remes, liiketoimintayksikön päällikkö, Health Technology Services

Teksti julkaistu Tampuriini-lehdessä 2/2019

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.