Seuraa Tamro Oyj

​Niklas Nylander aloittaa Tamron talousjohtajana

Lehdistötiedote   •   Kesä 16, 2020 08:17 EEST

KTM Niklas Nylander on nimitetty Tamron talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän vastaa Tamro Suomi -konsernin talousjohtamisen kokonaisuudesta sekä talousosaston eri toimintojen johtamisesta ja kehittämisestä. Tehtävässään hän aloittaa viimeistään syyskuun alussa.


Nylanderilla on runsaasti kokemusta konsernien ja maayhtiöiden talousfunktioiden johtamisesta, yrityskaupoista ja strategisesta kehittämisestä. Tamroon hän siirtyy Altia Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajan tehtävästä. Monille tamrolaisille Nylander on entuudestaan tuttu, sillä hän on aiemmin työurallaan työskennellyt talousjohdon tehtävissä sekä Tamro-konsernissa että Tamro Suomessa.

– Odotan innolla ja mielenkiinnolla uusia haasteita Tamrossa. Tamron tärkeä ja kasvava yhteiskunnallinen rooli on iso ylpeyden aihe tamrolaisille, ja tämä näkyy vahvasti yrityksen identiteetissä ja kaikkien tamrolaisten tekemisessä. On ilo ja kunnia saada olla mukana rakentamassa entistäkin merkittävämpää roolia ja asemaa Tamrolle seuraavalle 125 vuoden ajanjaksolle sekä vanhojen että uusien Tamro- ja PHOENIX-kollegojen kanssa, Nylander sanoo.

Tamron toimitusjohtaja Kai Kaasalainen toivottaa Nylanderin lämpimästi tervetulleeksi takaisin Tamroon.

– On hienoa, että saamme Niklaksen mukaan rakentamaan Tamron menestystä ja vahvaa kasvua. Arvostan Niklaksen pitkäaikaista ja laajaa kokemusta vastuullisista yritysjohdon tehtävistä – ja että osa siitä on kertynyt myös aiemman Tamro-uran aikana, Kaasalainen toteaa.

Tamro Oyj

Tamro on Suomen johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija sekä palveluntarjoaja. Huolehdimme lääkkeet ja terveystuotteet laadukkaasti ja turvallisesti kuluttajien saataville kaikkialle Suomessa.

Tamro on yhdistäjä, joka nivoo terveystoimialan eri toimijat yhteen ja luo pohjan terveystoimialan yhteiselle kehitykselle. Kehitämme suomalaista terveydenhuoltoa ja suomalaisten hyvinvointia tarmolla ja sydämellä. Tamro Oyj kuuluu PHOENIX-konserniin, joka on Euroopan johtava terveystoimialan palveluiden tuottaja.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.